fbpx

Saamme taas tehdä hyvää omistajamme Kavlin rinnalla: Suomeen lahjoituksia 90 000€!

3.12.2020

Emoyhtiömme Kavli Groupin periaatteet ovat tavallisesta poikkeavia: sen liiketoiminnan voitot jaetaan hyväntekeväisyyteen. Näin tekee konsernia hallinnoiva Kavli-säätiö jälleen tänäkin vuonna! Viime vuosina lahjoitetut summat ovat olleet yli 10 miljoonaa euroa. Kyse ei siis ole pikkujutusta vaan koko konsernin ytimessä olevasta periaatteesta. 

Meidän ja Kavli Suomen henkilöstö saavat päättää vuosittain Suomeen suunnattavien lahjoitusten saajista. Tänä vuonna Kavli-säätiö lahjoittaa Suomessa 90 000€ tasaerin seuraaville saajille: 

  • Apuna ry 
  • Pohjanmaan Syöpäyhdistys ry 
  • HelsinkiMissio ry
  • Keski-Suomen Ensi- ja Turvakoti ry 
  • MIELI Lounais-Suomen mielenterveys ry 
  • Invalidiliitto ryAvustajakoiratoiminta 

 ”On käsittämätön etuoikeus olla töissä tällaisessa yrityksessä ja osana konsernia, jonka toimintatavat perustuvat hyväntekeväisyyden maksimointiin. Yhtä lailla kuin tämän paikkansapitävyyttä joutuu vakuuttamaan aika ajoin muille, pitää myös itseään välillä nipistellä. Tällainenkin liiketoiminta on mahdollista!”, Verso Foodin vuorovaikutusvastaava Jukka Kajan iloitsee häkeltyneenä. 

Omistajamme arvopohja antaa meille Verso Foodilla mahtavat edellytykset tehdä yhteiskunnallisesti vaikuttavaa liiketoimintaa. Meidän tehtäväksemme ja vastuuksi jää toteuttaa konsernin taustalla olevan säätiön arvoja arjessamme, päivästä toiseen. 

Lue lisää Kavli-säätiön periaatteista: kavlifondet.no