Härkis® nuudelisalaatti | Härkis

Härkis® nuudelisalaatti

Annoksia6 annosta
Annos-
määrä

Härkis härkäpapusuikaleista, riisinuudelista ja kasviksista syntyy herkullinen aasialainen nuudelisalaatti.

Reseptin on laatinut Meri-Tuuli Väntsi.

Raaka-aineet

 200 g Broccolinia
 250 g vermicelli-nuudelia (riisinuudelia)
 2 rkl mustia seesamin siemeniä
 tilkka rypsiöljyä
 1 vihreä paprika
 1 granny smith -omena
 0,50 pomelo
Kastike
 2 valkosipulin kynttä
 3 limen mehu
 0,25 dl valkoviinietikkaa
 0,25 dl tamaria (Japanilaista soijakastiketta) tai tavallista soijakastiketta
 2 tl fariinisokeria
 0,50 tl aniksen siemeniä

Ohjeet

1

Kiehauta kattilallinen vettä. Pese broccolinit, leikkaa niiden jalasta kuivat palat pois ja laita ne veteen kiehumaan. Keitä 2 minuuttia ja ongi vedestä pihdeillä. Lisää nuudelit broccolinien veteen, nosta kattila kuumalta levyltä ja peitä kannella. Anna nuudeleiden hautua kypsiksi noin 4 minuuttia (tarkista kypsennysaika paketista). Valuta nuudelit ja huuhtele runsaalla kylmällä vedellä.

2

Kuumenna pannu keskilämmöllä, laita seesaminsiemenet sille ja paahda noin minuutin, sekoitellen koko ajan. Kaada siemenet teelautaselle jäähtymään, lisää pannuun tilkka öljyä ja paista Härkis Härkäpapusuikaleet pannussa rapeiksi, noin 3 minuuttia. Ota sivuun jäähtymään.

3

Leikkaa vihreä paprika ja omena tikuiksi, kuori pomelo ja kerää hedelmäliha talteen, heitä valkoiset hedelmän kalvot pois. Paloittele broccolinit.

4

Tee kastike hienontamalla valkosipulin kynnet ja yhdistämällä ne muiden ainesten kanssa purkissa. Sulje lasipurkki ja ravista voimakkaasti.

5

Kasaa nuudelit, broccolinit, puolet paistetuista Härkäpapusuikaleista, paprika, omenatikut ja pomelo kulhoon. Kaada kastike päälle ja sekoita nostelemalla salaattia kahdella lastalla pohjan kautta kunnes kaikki ainekset ovat sekoittuneet hyvin.

6

Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Viimeistele lopuilla Härkäpapusuikaleilla ja seesaminsiemenillä.

Härkis® nuudelisalaatti

Ainesosat

 200 g Broccolinia
 250 g vermicelli-nuudelia (riisinuudelia)
 2 rkl mustia seesamin siemeniä
 tilkka rypsiöljyä
 1 vihreä paprika
 1 granny smith -omena
 0,50 pomelo
Kastike
 2 valkosipulin kynttä
 3 limen mehu
 0,25 dl valkoviinietikkaa
 0,25 dl tamaria (Japanilaista soijakastiketta) tai tavallista soijakastiketta
 2 tl fariinisokeria
 0,50 tl aniksen siemeniä

Valmistusohjeet

1

Kiehauta kattilallinen vettä. Pese broccolinit, leikkaa niiden jalasta kuivat palat pois ja laita ne veteen kiehumaan. Keitä 2 minuuttia ja ongi vedestä pihdeillä. Lisää nuudelit broccolinien veteen, nosta kattila kuumalta levyltä ja peitä kannella. Anna nuudeleiden hautua kypsiksi noin 4 minuuttia (tarkista kypsennysaika paketista). Valuta nuudelit ja huuhtele runsaalla kylmällä vedellä.

2

Kuumenna pannu keskilämmöllä, laita seesaminsiemenet sille ja paahda noin minuutin, sekoitellen koko ajan. Kaada siemenet teelautaselle jäähtymään, lisää pannuun tilkka öljyä ja paista Härkis Härkäpapusuikaleet pannussa rapeiksi, noin 3 minuuttia. Ota sivuun jäähtymään.

3

Leikkaa vihreä paprika ja omena tikuiksi, kuori pomelo ja kerää hedelmäliha talteen, heitä valkoiset hedelmän kalvot pois. Paloittele broccolinit.

4

Tee kastike hienontamalla valkosipulin kynnet ja yhdistämällä ne muiden ainesten kanssa purkissa. Sulje lasipurkki ja ravista voimakkaasti.

5

Kasaa nuudelit, broccolinit, puolet paistetuista Härkäpapusuikaleista, paprika, omenatikut ja pomelo kulhoon. Kaada kastike päälle ja sekoita nostelemalla salaattia kahdella lastalla pohjan kautta kunnes kaikki ainekset ovat sekoittuneet hyvin.

6

Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Viimeistele lopuilla Härkäpapusuikaleilla ja seesaminsiemenillä.

JaaTwiittaaTallenna