Mäiskypotut ja härkäpapumurua | Reseptit | Beanit

Mäiskypotut ja härkäpapumurua

Beanit-härkäpapumuru ja mäiskypotut - Reseptit

Annoksia4 annosta
Annos-
määrä

Mäiskypotut maistuvat ihanan kesäisille, lämpimille mökki-illoille ja grillihetkille, ja valmistuvat helposti myös uunissa. Rapea härkäpapumuru kruunaa kokonaisuuden.

Raaka-aineet

 9 kpl (n. 700 g) keitettyä varhaisperunaa
 50 g voita tai oliiviöljyä
 150 g juustoraastetta
Päälle
 250 g Beanit® härkäpapumurua
 200 g tuorejuustoa (esim. ruohosipuli tai valkosipuli tai maustamaton)
 50 g Creme Fraichea
 hienonnettua kevät- tai ruohosipulia

Ohjeet

1

Keitä varhaisperunat kypsiksi hyvissä ajoin ja jäähdytä esimerkiksi yön yli jääkaapissa.

2

Kaada oliiviöljyä uunipellille, uunivuokaan tai grillin parilalle. Asettele perunat ja murskaa niitä kevyesti kädellä tai pientä kupinpohjaa apuna käyttäen ja laita voinokare sekä juustoraastetta päälle. Paista 225-asteisessa uunissa n. 15 minuuttia.

3

Paista härkäpapumuru rapeaksi pannulla tai grillin parilalla.

4

Sekoita tuorejuusto ja ranskankerma hyvin ja lisää joukkoon osa hienonnetusta ruohosipulista. Nostele nokare seosta uunista tulleiden perunoiden päälle.

5

Ripottele rapea härkäpapumuru päälle ja viimeistele kevätsipuli- tai ruohosipulisilpulla.

6

Tarjoile perunat lämpöisenä tai jäähdytettyinä.

Mäiskypotut ja härkäpapumurua

Ainesosat

 9 kpl (n. 700 g) keitettyä varhaisperunaa
 50 g voita tai oliiviöljyä
 150 g juustoraastetta
Päälle
 250 g Beanit® härkäpapumurua
 200 g tuorejuustoa (esim. ruohosipuli tai valkosipuli tai maustamaton)
 50 g Creme Fraichea
 hienonnettua kevät- tai ruohosipulia

Valmistusohjeet

1

Keitä varhaisperunat kypsiksi hyvissä ajoin ja jäähdytä esimerkiksi yön yli jääkaapissa.

2

Kaada oliiviöljyä uunipellille, uunivuokaan tai grillin parilalle. Asettele perunat ja murskaa niitä kevyesti kädellä tai pientä kupinpohjaa apuna käyttäen ja laita voinokare sekä juustoraastetta päälle. Paista 225-asteisessa uunissa n. 15 minuuttia.

3

Paista härkäpapumuru rapeaksi pannulla tai grillin parilalla.

4

Sekoita tuorejuusto ja ranskankerma hyvin ja lisää joukkoon osa hienonnetusta ruohosipulista. Nostele nokare seosta uunista tulleiden perunoiden päälle.

5

Ripottele rapea härkäpapumuru päälle ja viimeistele kevätsipuli- tai ruohosipulisilpulla.

6

Tarjoile perunat lämpöisenä tai jäähdytettyinä.

JaaTwiittaaTallenna